Sisustussuunnittelija suosittelee:
Näin saat valoa kotiin

Pimeä vuodenaika jatkuu vielä jonkin aikaa. Varmista toimiva valaistus luonnonvalon lisääntymistä odotellessa. Rustan sisustussuunnittelija Cecilia Lindqvist neuvoo, miten saat hyvän valaistuksen kotiin ja esittelee kevään valaisinuutuudet.

Miten valaistusta hyödynnetään pimeimpään vuodenaikaan?


– Alkuvuodesta, kun joulutähdet ja kyntteliköt siirretään odottamaan seuraavaa joulua, ne unohdetaan helposti korvata muulla valaistuksella. Suosittelen laittamaan jokaisen käytöstä poistetun valonlähteen tilalle jonkin muun valaisimen. Uusi valkoinen Ravello-valaisin on selkeälinjainen ja koristeellinen valaisin, joka sopii kauniisti ikkunaan joulutähden tilalle. Joulukuusen paikalle kannattaa ehkä sijoittaa sivupöytä ja sen päälle kaunis valaisin. Ajattele luovasti ja tee valaistuksesta osa sisustusta.

 

Soffa och småbelysning

 

 

Miten sopiva valaistus valitaan?

– Mielestäni valaistus tulee suunnitella huoneen ja sen valaistustarpeiden pohjalta. Olohuoneessa kattovalaisimen tai spottivalaisinten yleisvalo on hyvä lähtökohta. Sitä voidaan täydentää vielä muutamalla valonlähteellä. Lukuvalaisin sohvan vieressä, ehkä muutama riippuva ikkunavalaisin tai pöytävalaisimet ikkunalaudalle. Sijoita valaisimia eri puolille tilaa ja valitse mieluummin useampia pienempiä valonlähteitä kuin yksi voimakkaasti valaiseva. Löydät lisää vinkkejä valaisimien valintaan huoneen ja sen käyttötarkoituksen mukaisesti täältä.  

Onko valaistuksessa juuri nyt joitakin trendejä?

– Luonnonmateriaalit inspiroivat edelleen, ja tänä keväänä varjostimissa ja valoketjuissa on paljon rottinkia ja bambua. Riisipaperivalaisin tekee paluun, ja sen kuvioinnissa on vaikutteita Aasiasta. Tämän lisäksi valikoimassa on myös hieman tyylikkäämpää, pohjoismaista muotoilua, jossa valaisinten väreinä ovat musta, valkoinen ja harjattu messinki. Varmoja valintoja, jotka sopivat hyvin moniin koteihin ja joiden käyttöikä on pitkä niiden ajattoman muotoilun ansiosta.

 

 

  

Millaisiin valaisinuutuuksiin panostat tänä keväänä?

– Riisipaperivalaisimet sopivat hyvin makuuhuoneeseen tai vaikkapa lastenhuoneeseen. Okinawa-uutuusvalaisinta on saatavana kolme kaunista kuviollista ja yksi yksivärinen malli. Paristokäyttöinen Sofia-koristevalaisin sopii kauniisti verhotangon ympärille tai paikkaan, jossa ei ole sähköpistorasiaa. Pidän myös selkeälinjaisista pöytävalaisimista, kuten Amsterdam ja Bodö. Erityinen suosikkini on rottinkinen Manilla-pöytävalaisin, jota voidaan käyttää myös riippuvana ikkunavalaisimena. Helppo vinkki valaistuksen uudistamiseen on varjostimen vaihtaminen. Se tuo tilaan heti uutta ilmettä edullisesti.

 

Homedecoration