Hyvästi syksyn pimeys!

3 vinkkiä parempaan valaistukseen

Kun huoneessa on useita valopisteitä, saat aikaan hyvät olosuhteet niin työskentelyyn kuin viihtyisään oleskeluunkin. Seuraavassa on kolme käytännöllistä valaistusvinkkiä.

1. Panosta useaan valopisteeseen

Hyvä yleissääntö on sijoittaa huoneeseen vähintään viisi valonlähdettä, mutta mieluummin useampia. Muista, että kaikki valaisimet ovat sytytettyinä samanaikaisesti vain harvoin, joten älä pelkää lisätä valaisinten määrää. Saat aikaan hyvän valosekoituksen käyttämällä kattovalaisinten, ikkunavalaisinten ja pöytävalaisinten ohella valoketjuja ja muita koristevalaisimia.

Nykyiset LED-valot ovat erittäin energiatehokkaita sekä kestäviä ja pitkäikäisiä. Nykyään ei tarvitse olla huolissaan siitä, että valon sytyttämisestä sen syttymiseen kestää jonkin aikaa, sillä syttymisaika on alle sekunnin. Lamppujen värisävy on lämmin valkoinen eikä kylmempi sininen, jota aiemmin pidettiin LED-valoille tyypillisenä.

 

2. Valitse valaistus tarkoituksen mukaan

Kun suunnittelet valaistusta, on järkevää lähteä liikkeelle huoneen käyttötarkoituksesta ja siitä, mihin tilaa käytetään. Esimerkiksi keittiössä tarvitaan hyvä työvalaistus helpottamaan tekemistä, aivan kuten kirjoituspöydällä, lukunurkkauksessa ja kylpyhuoneessakin.
Jotta saat hyvän yleiskuvan koko huoneesta ja voit valaista sen nopeasti, yleisvalaistus on tärkeä. Käyttämällä kohdevalaisimia, plafondeja tai kattovalaisimia, joissa on hyvä olla himmennystoiminto, voit saada aikaan hyvän yleisvalaistuksen, joka helpottaa esimerkiksi siivousta.

Vinkki! Jos huoneessa ei ole himmennettävää katkaisinta, suosittelemme himmennettävää pistorasiaamme joka kiinnitetään olemassa olevaan seinäpistorasiaan. Kun käytät lisäksi himmennettävää valonlähdettä, voit käden käänteessä säädellä valon määrää haluamallasi tavalla!

Työvalaistus
Lamput, joiden valovirta on korkea, 600–850 lumenia, sopivat erinomaisesti työvalaistukseen esimerkiksi lukemista tai siivoamista varten sekä erityisen hyvin keittiöön.


Yleisvalaistus

Lamput, joiden valovirta on 350–550 lumenia, saavat aikaan arkisiin tehtäviin sopivan hyvän yleisvalon.


Tunnelmavalaistus

Lamput, joiden valovirta on 50–300 lumenia, valaisevat himmeästi ja luovat huoneeseen valopisteitä. Ne sopivat erinomaisesti ikkunakoristeeksi tai tunnelmavalaistukseen.

Helsinki

Prag


3. Muista tunnelmavalaistus!

Jos haluat saada aikaan pehmeämmän ja tunnelmallisemman valaistuksen, koristevalaistus ja valoketjut ovat täydellinen valinta. Irrottele pöytä- ja ikkunalampuilla käyttämällä upeita varjostimia ja lampunjalkoja korostamaan omaa sisustustyyliäsi!

Monet koristeellisista lampuistamme ja valoketjuistamme ovat paristokäyttöisiä, minkä takia ne sopivat täydellisesti paikkoihin, joissa ei ole pistorasiaa. Ajastimen avulla voit lisäksi säätää valoja niin, että ne syttyvät ennen kuin saavut kotiin tai kun lähdet lomalle. Pimeinä iltoina voit hyvin lisätä viihtyisää tunnelmaa tyylikkäisiin kynttilänjalkoihin ja lyhtyihin sijoitetuilla kynttilöillä. Valikoimassamme on runsaasti upeita malleja!