Estä taudit ja kasvien kuihtuminen – tuunaa kasvihuone valmiiksi kasvukauteen

Kasvihuoneen avulla me suomalaisetkin pääsemme nauttimaan oman maan tomaateista, kurkuista, chileistä ja jopa viinirypäleistä tai meloneista. Ennen kuin kevät kunnolla koittaa ja ilmat lämpenevät, kasvihuone kannattaa valmistella kasvukauteen. Lue Rustan asiantuntijan parhaat vinkit, joilla onnistut helpoiten ja vältät ikävät yllätykset kasvihuoneessasi. Kasvihuone on katettu tila, joka tarjoaa kasveille ulkoilmaa suotuisammat olosuhteet.

"Kasvihuoneeksi voidaan itse asiassa kutsua myös lasitettua parveketta tai terassia, kasvilavaa tai asuinhuoneiden jatkoksi rakennettua viherhuonetta. Yllättävän monella suomalaisella olisi siis pienimuotoinen kasvihuone ihan käden ulottuvilla"

Kasvihuoneen avulla kasvukausi pitenee niin keväällä kuin syksyllä.

"Pitkän kasvukauden ja muiden kasvihuoneen tarjoamien etujen ansiosta kasvivalikoima on huikea. Klassisten tomaatin ja kurkun lisäksi kannattaa kokeilla chilejä, paprikoita, munakoisoa, viinirypäleitä, meloneja ja ties mitä. Kasvihuone on myönteisellä tavalla opettavainen ja koukuttava harrastus, joka palkitsee onnistumisilla. Kokemukset antavat uuttaa näkökulmaa koko puutarhaan, jonka miniatyyriversio kasvihuone tavallaan on"

 

Tuunaa kasvihuone valmiiksi kasvukauteen

1. Siivoa ja korjaa pikkuviat
Lämmittämättömissä kasvihuoneissa on liian aikaista viljellä vielä mitään. Monet käyttävätkin kasvihuonetta eräänlaisena varastotilana talven aikana. "Nyt kannattaa siivota kasvihuone puhtaaksi ylimääräisestä roinasta. Yleensä kasvihuoneesta on talven aikana mennyt joitain laseja tai muoveja rikki, joten nyt on sopiva hetki korjata nämäkin, niin kaikki on valmista kasvukauden alkaessa. Jos varsinainen viljeleminen polttelee jo, taimia voi kasvattaa sisätiloissa, jotta ne ovat valmiita siirtymään kasvihuoneeseen, kun ilmat lämpenevät"

2. Hoida ilmanvaihto kuntoon
"Huoneen ilmanvaihto on erityisen tärkeää kesällä, kun lämpötila nousee yli 25 asteen, ja elokuussa, jolloin huoneeseen voi kertyä liikaa kosteutta. Kosteus altistaa kasvitaudeille ja kuumuus puolestaan voi tappaa kasvit. Lämpötilan mukaan automaattisesti toimivat tuuletusluukut helpottavat kasvihuoneharrastajan arkea merkittävästi. Ennen kasvukautta kannattaa siis varmistaa ilmanvaihto ja asentaa automaattiset tuuletusluukut, jos ne sopivat omaan kasvihuoneeseen"

"Alkukeväästä yöpakkaset ovat kasvien suurin uhka, joten kasvit kannattaa suojata hallalta harsoilla, pakkaspeitteillä tai lämmittimillä"

3. Kasvusäkeistä kätevä kasvualusta
Kasvihuoneen kasvualustaksi voi käyttää hyvässä, muhevassa kunnossa olevaa maata, kasvulaatikoita tai kasvusäkkejä. "Säkit ovat käteviä siksi, että ne haihduttavat vähemmän kosteutta, eivätkä ravinteet joudu niistä hukkaan. Säkit on helppo ottaa käyttöön. Ne kannattaa hankkia jo nyt ja asetella huoneen lattialle tai korokkeelle. Kasvukauden alkaessa tee säkkien suulle ristiviillot ja istuta taimet. Kasveja ei kannata istuttaa kasvihuoneeseen liian aikaisin, sillä ne lähtevät kasvamaan vasta, kun huoneessa on riittävästi lämpöä". Jos kasvihuoneessa viljellään maassa, niin nyt kannattaa kalkita maa ja huolehtia muutenkin maan parannuksesta eli levittää lehtisilppua, kompostia tai muuta ravinnetta maaperään."

 

Lue lisää