Rusta – niin paljon niin vähällä

Ruotsalainen menestyskonsepti

Rusta haluaa olla ilmiselvä ykkösvalinta, kun uusitaan ja täydennetään kotia. Perustamisvuodesta 1986 lähtien, olemme kaksinkertaistaneet liikevaihtomme viiden vuoden välein. Tämä on ainutlaatuisen ja menestyksekkään liiketoimintakonseptin ansiota, jossa logistiikka on yksi palapelin tärkeimmistä paloista. Meillä on oma hankintaketju, joten vältämme kalliit välikädet sekä osto- että kuljetusketjuissa.

Kasvaessamme voimme tarjota sinulle vielä alhaisempia hintoja. Tämä tarkoittaa myös sitä, että meillä on paremmat edellytykset tarjota entistä useammalle asiakkaalle laaja valikoima Rustan laadukkaita kodin ja vapaa-ajan tuotteita, markkinoiden alhaisimmilla hinnoilla.

Kestävän kehityksen valitseminen ei tarvitse olla kallista

Hyvä laatu alhaisimmalla hinnalla on hyvä, mutta tämä ei riitä. Rustassa asioidessa tulee myös olla helppoa uudistaa ja täydentää kotia ilman kompromisseja, ilman että meidän on tingittävä jaetusta vastuustamme tulevia sukupolvia varten.

Suhtaudumme tosissamme vastuullisuustyöhömme, ja pyrimme jatkuvasti parantamaan toimintaamme. YK:n globaalin kestävän kehityksen tavoitteet ovat ohjaava periaate. Viime vuosina olemme esimerkiksi asteittain lopettaneet kaikkien muovisten kertakäyttötuotteiden, kuten ruokailuvälineiden, lasien, pillien ja vanupuikkojen myynnin. Lisäksi olemme vähentäneet muovin määrää pakkauksissa ja kuljetuksissa. Uskomme, että lupauksemme "paljon vastinetta rahoillesi", koskee yhtä paljon laatua ja hintaa, kuin luotettavuutta ja turvallisuutta.

Tehokas logistiikka vähentää päästöjä

Rusta on perustamisesta, vuodesta 1986 lähtien toiminut ainutlaatuisen ja menestyksekkään liiketoimintakonseptin mukaisesti, jotta voisimme tarjota asiakkaillemme vastinetta rahoilleen. Logistiikka on yksi palapelin tärkeimmistä palasista. Meillä on oma hankintaketju, joten vältämme kalliit välikädet sekä osto- että kuljetusketjuissa. Rustan erittäin moderni keskusvarasto Norrköpingissä on yksi Pohjoismaiden suurimmista jakelukeskuksista. Keskusvaraston ansiosta voimme kerätä kaikki tuotteemme yhden katon alle. Näin tarpeettomia kuljetuksia ei ole, ja tehostamme tavaratalojemme täydennystä. Tuloksena on, että voimme alentaa sekä tuotteidemme ympäristövaikutuksia, että hintoja. Lisäksi varastonhallintajärjestelmä varmistaa, että jokainen kuormalava on täynnä. Teemme kaikkemme sen varmistamiseksi, että lähetyksemme pakataan mahdollisimman tiiviisti ja näin kuljetusten päästöt minimoidaan.

Haetaan: sitoutuneita arjen sankareita!

Rustalla on yli 3 500 työntekijää myymälöissämme, varastoissamme ja toimistoissamme Pohjoismaissa ja Aasiassa. Rusta on yrittäjälähtöinen yritys, joka on aina vuodesta 1986 alkaen uskaltanut kulkea omaa polkuaan. Nykyisin, 35 vuotta myöhemmin, tapaamme päivittäin 75 000 asiakasta yli 200 myymälässämme.

Sekä liiketoimintamme että valikoimamme kehittyvät jatkuvasti, tarkoittaen, että työ on hyvin vaihtelevaa riippumatta siitä, missä organisaation osassa työskentelet. Rusta on työpaikka, jossa on helppo saada äänensä kuuluviin. Tiedämme, että monimuotoisuus luo mahdollisuuksia ja että se on keskeinen voimavara kehityksessämme. Työntekijämme kuvastavat siis ympäröivää yhteisöä, jossa toimimme. Etsimme jatkuvasti ihmisiä, jotka menestyvät tässä osallistavassa ja muuttuvassa ympäristössä, ja jotka haluavat kehittyä yhdessä motivoituneiden kollegoiden ja Rustan kanssa.

Katso avoimet työpaikkamme täältä!

Yritysjohto

Vuonna 2012 Rustan perustajat Anders Forsgren ja Bengt-Olov Forssell luovuttivat yrityksen johdon toimitusjohtaja Göran Westerbergille. Rustan johtoryhmään kuuluu nyt:

Göran Westerberg, Chief Executive Officer
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2012

Sofie Malmunger, Chief Financial Officer
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2022

Jozef Khasho, Chief Sales Officer
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2014

Linda Estenthal, Chief Marketing Officer
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2014

Annica Nyström, Chief Range Office
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2022

Viswakumar Ananthakrishnan, Chief Purchasing Officer
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2023

Anna Bergstedt, Chief Supply Chain Officer
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2020

Annika Holm Sundström, Chief HR Officer
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2018

Per Wennerström, Chief Business Development Officer
Johtoryhmän jäsen vuodesta 2019